Voiko ekologisuus ja kannattava liiketoiminta kulkea käsi kädessä?

Voiko ekologisuus ja kannattava liiketoiminta kulkea käsi kädessä?

Usein kuulee puhuttavan, että ekologiset kestävän kehityksen tuotteet ja palvelut ovat liian kalliita eikä tavallisella kuluttajalla ole niihin varaa. Näin ei kuitenkaan välttämättä pitäisi olla.

”Terveellisten elintarvikkeiden ja luomu raaka-aineiden ei tulisi olla kalliimpia kuin muidenkaan tuotteiden. Kaikille ihmisille kuuluu tasapuolinen mahdollisuus syödä terveellistä ja ravitsevaa ruokaa, juoda puhdasta vettä”.

 

Ekologisuutta ja luomua kustannustehokkaasti!

Ajatus, että luomuraaka-aineet ovat hankalia ja kalliimpia tuottaa, näkyy tuotteiden hinnoittelussa. Yleinen mielikuva onkin, että luomu on kallista. Esimerkiksi maanviljelyssä käytettävät kemialliset lannoitteet ovat vallanneet markkinat edullisempaan hintatasoon perustuen, uusilla ekologisilla tuotteilla on vaikeata päästä markkinoille.

”Väitämme, että kestävän kehityksen tuotteita on mahdollista tehdä kustannustehokkaasti. Ekologisuus tulee edullisemmaksi ja mahdollistaa niin maaplaneetan kuin sen asukkaiden –ihmisten, eläimien ja kasvien hyvinvoinnin niitä haittaamatta tai jopa tuhoamatta”.

 

Voiko ratkaisun löytää maaperästä?

Hyvät ratkaisut ovat useasti yksinkertaisia. Ruuantuotannossa kasvualustalla ja maaperällä on suuri vaikutus lopputulokseen – ravinteisiin, makuun ja laatuun.  Miksi siis emme panostaisi tähän yksinkertaiseen ja alkuperäiseen asiaan?

Julkisuudessa on puhuttu jo vuosikymmeniä, että ravintoaineet ovat vähentyneet, miltei kadonneet maaperästä jo kauan aikaa sitten, eikä ruoka ole enää niin ravitsevaa. Tehoviljely on toki kasvattanut tuotannon määrää, mutta silti jotakin on jäänyt puuttumaan. Mineraalien, hivenaineiden ja vitamiinien määrä on pudonnut radikaalisti.

”Ennen saimme kilosta pinaattia 1000 mg magnesiumia, nyt saman määrän saamiseksi tarvitaan 100 kiloa”.

Voisiko ratkaisu olla lisätä maaperään jotakin sellaista, jota olemme jo vuosisatoja sieltä ottaneet pois. Olisiko nyt aika antaa jotakin takaisin ja ajatella myös tulevia sukupolvia.

 

Voimmeko tehdä asialle jotakin?

”Oireiden hoitaminen ei poista itse ongelmaa, vaan se siirtää sitä ja sen ratkaisemista kauemmas”.

Me päätimme lähteä liikkeelle maaperästä – ei hoitaa pelkkiä oireita –menemme ongelmien alkulähteille. Kehitimme ratkaisun, jonka avulla palautamme asteittain maaperään sinne kuuluvan voiman, jotta maaperä pystyy jatkossakin huolehtimaan hyvinvoinnistamme luonnollisesti, ekologisesti ja kannattavasti.

”Yhdessä voimme vaikuttaa luonnon tasapainoon, säästää kustannuksissa ja huolehtia jälkipolvista”.

 

Lisää ajatuksia ja tietoa aiheesta löydät mediakeskuksesta.

,